Skip to content

RimitaOats-suihkuöljy on huippuhiihtäjä Anne Kyllösen suosikkituote – sopii myös usein toistuvaan peseytymiseen

Kilpaurheilijan suihkutuotteelta vaaditaan paljon. Kun päivät täyttyvät treenaamisesta, on selvää, että myös suihkussa käydään useita kertoja päivässä. Tyrnistä ja kaurasta ravitsevan ja kosteuttavan tehonsa tempaiseva RimitaOats-suihkuöljy sopii erinomaisesti myös vaativiin olosuhteisiin.

RimitaOats-suihkuöljyn suosio kasvaa kohisten – eikä mikään ihme. Ihoa ihanteellisesti ravitseva ja kosteuttava suihkuöljy jättää ihon silkkisen pehmeäksi ja sopii erinomaisesti myös kuivan ja atooppisen ihon omaaville. Yksi RimitaOats-suihkuöljyn ystävistä on maamme kärkikaartissa hiihtävä Anne Kyllönen, joka huippu-urheilijana on tottunut olemaan päivittäin paljon ulkona, usein myös hyvin haastavissakin olosuhteissa.

– Suihkussa tulee käytyä kolmekin kertaa päivässä. Arkeni vaatiikin hyvää huolehtimista ihoni hyvinvoinnista, Anne kertoo.


Ennen RimitaOats-suihkuöljyyn tutustumista Anne ei ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt peseytymiseen öljypohjaisia tuotteita. Iloinen yllätys olikin melkoinen, kun jo ensimmäisen suihkukerran jälkeen RimitaOats-suihkuöljy teki pieniä ihmeitä huippuhiihtäjän iholle:

– Ihoni tuntui suihkuöljyn käytön jälkeen ihanan pehmeältä. Olenkin ottanut RimitaOats-suihkuöljyn päivittäiseen käyttöön. Sen avulla olen saanut ihoni voimaan hyvin ja useita vuosia vaivannut suihkunjälkeinen kuivuus on hävinnyt iholtani kokonaan, Anne ylistää.


Annen positiivisten kokemusten saattelemana myös hänen ystävänsä ja perheensä ovat innostuneet testaamaan RimitaOats-suihkuöljyä.

– Palaute on ollut kaikilta todella positiivista, huippuhiihtäjä toteaa tyytyväisenä.


RimitaOats-suihkuöljy on erinomainen valinta kuivaihoiselle ja usein toistuvaan puhdistautumiseen

Atooppista ja kuivaakin ihoa lempeästi pesevä RimitaOats-suihkuöljy ravitsee, rauhoittaa ja puhdistaa ihon hellävaraisesti. Sen avulla iholta saa kätevästi pestyksi pois myös aurinkovoiteet. Tehonsa suuren suosion saavuttanut RimitaOats-suihkuöljy saa kotimaisesta kaurasta ja Pohjanmaan rannikolla villinä varttuneesta tyrnistä, jotka yhdessä rauhoittavat, hoitavat ja kosteuttavat ihoa lempeästi.  

Kevyesti vaahtoava suihkuöljy jättää ihon silkkisen pehmeäksi. Kosolti kiitosta suihkuöljy on kerännyt myös siksi, ettei jokaisen pesukerran jälkeen ihoa tarvitse välttämättä rasvata – puhdistuspuuhien lisäksi ylellisen oloinen suihkuöljy huolehtii myös ihon kosteuttamisesta ja ravitsemisesta.


Koe silkkinen pehmeys omalla ihollasi ja osta RimitaOats-suihkuöljy omaksesi tästä

Rimita green body oil cleansing fiiliskuva
RimitaOats – Body Oil Cleansing – Suihkuöljy 250 Ml
Lue lisää meidän tuotteista
Tarjoukset ja uutuudet

Tilaa Rimitan uutiskirje

Saat 10% alennuskoodin sähköpostiisi

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.

[]