Skip to content

Rimita Green — aitoja ja laadukkaita tuotteita rakkaudesta Suomen luontoon

Rimita Greenin tarina on kertomus suomalaisesta sisusta ja pohjanmaalaisesta periksiantamattomuudesta sekä aidosta rakkaudesta puhtaan luonnon kallisarvoisiin antimiin ja pyrkimyksestä lisätä hyvän määrää maailmassa.

Rimita Green on pietarsaarelainen perheyritys, jonka me, Minna ja Riku-Pekka Uusitalo — äiti ja poika —  perustimme vuonna 2014. Yhteiseen taipaleeseemme yrittäjinä on mahtunut monta mielenkiintoista ja opettavaista kokemusta, jotka ovat vielä entisestäänkin kasvattaneet arvostusta ja luottamusta sekä toisiamme että Suomen luonnosta saatavia raaka-aineita kohtaan. 



Idea Rimita Greenin perustamiseen virisi tästä oivalluksesta: se, mitä sivelemme ihomme pinnalle, päätyy verenkierron kautta kaikkialle elimistöömme. Kosmetiikkavalintamme vaikuttavat toden teolla hyvinvointiimme varsin kokonaisvaltaisesti.

Me rimitalaiset olemme jo pienestä pitäen liikkuneet luonnossa ja keränneet niin sieniä, marjoja kuin villiyrttejäkin ravinnoksi. Pohjanmaan rannikolla villinä kasvavalla tyrnillä on aivan erityisen tärkeä paikka sydämessämme — ei siis ole lainkaan sattumaa, että tämä vitamiinirikas viettelys komeileekin Rimita Greenin tuotteiden yhtenä mahtiraaka-aineena.

Koemme kuitenkin, että me suomalaiset emme vieläkään arvosta tarpeeksi puhdasta ja monimuotoista luontoamme ja sieltä saatavia huikeita raaka-aineita. Meidän intohimonamme on jatkojalostaa luonnon parhaita antimia korkealaatuisiksi vientituotteiksi. Kaikki Rimita Greenin tuotteet ovatkin kunnianosoitus Suomen luonnolle.

Luonto on meille totta kai paljon muutakin kuin aitojen antimien aarreaitta: se on rauhoittumisen, palautumisen, rentoutumisen ja maadoittumisen tyyssija — ja ennen kaikkea arvokas sen itsensä tähden (ei siis pelkästään suhteessa siihen, mitä hyötyä luonnosta on ihmiselle).


Hinta-laatusuhde kohdillaan

Aivan alusta saakka punaisena lankanamme oli loihtia maailmaan ekologisia ja eettisiä luonnonkosmetiikkatuotteita, joiden erinomainen hinta-laatusuhde mahdollistaa ympäristöystävälliset valinnat mahdollisimman monelle. Periaatteenamme on aina ollut tehdä ihmisten elämää parantamaan mahdollisimman korkealaatuisia ja toimivia tuotteita, joissa käytetään vain laadultaan parhaita raaka-aineita — ei yhtään mitään ylimääräistä.

Oleellisen tärkeää on tietysti myös tuotteiden toimivuus: kiireisessä arjessa ekologisten tuotteiden pitää pelittää vähintään yhtä hyvin kuin synteettisten versioiden. Toimivuuteen ja käyttökokemukseen liittyy myös ajatus arkisesta hemmottelusta ja itsensä hellimisestä: jokainen Rimitan tuote on suunniteltu suurella sydämellä tarjoamaan käyttäjälleen kokonaisvaltaisen aistinautinnon. Hektisen arjen tiimellyksessä moni unohtaa ottaa aikaa itselleen — Rimitan tuotteiden avulla pikkuruisia, palauttavia ja hemmottelevia tuokioita saa kuin itsestään mahdutettua jokaiseen päiväänsä.


Sydän ja järki mukana tuotekehityksessä

Vaikka Suomen luonnon äärettömään rikkauteen pohjaavien antimien hyödyntäminen onkin ennen kaikkea sydämen asia, perustuvat raaka-ainevalintamme aina myös tutkittuun tietoon. Valitsemme raaka-aineita, joilla on tutkitusti ominaisuuksia, joita haluamme tuotteisiimme. Olemme esimerkiksi tehneet yhteistyötä suomalaisten marjojen hyötyjä runsaasti tutkineen Teknologian tutkimuskeskuksen (VTT) kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena selvisi esimerkiksi se, että tyrni on todellinen supermarja, joka on tulvillaan ihonkin hyvinvoinnille tärkeitä antioksidantteja, omega-rasvahappoja ja vitamiineja.

Tyrnin lisäksi arvostamme aivan erityisesti suomalaista kauraa, jonka ihonhoidollisetkin hyödyt ovat tutkitusti mittavat. Juuri parhaillaan kehittelemme uusia tuotteita muistakin luontomme ainutlaatuisista antimista.

Kosmetiikkatuotteiden hyötyihin liittyen on oleellista ymmärtää se, että Rimitan tuotteissa hoitavien ainesosien määrät ovat sellaisia, että niillä on todella vaikutusta — kasveja ei siis käytetä purnukoissamme houkuttelevan mielikuvan luomiseksi vaan niiden todellisen tehon takia.



Hyvää mahdollisimman monelle

Maailma muuttuu paremmaksi ekoteko kerrallaan — ja sitä nopeammin saamme muutosta aikaan, mitä useampi on mukana menossa vaikuttamalla valinnoillaan.

Uskomme vahvasti, että tulevaisuudessa luomu on itsestäänselvyys. Ihmisten tietoisuuden kasvaessa he valitsevat ekologisia vaihtoehtoja yhä enemmän. Haluamme olla auttamassa ihmisiä tässä siirtymässä: tarjoamme toimivia ekologisia ihonhoito- ja hygieniatuotteita ihan koko perheelle. Meille on tärkeää pitää tuotteidemme hinnat sellaisina, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus sekä ihmistä että ympäristöä kunnioittaviin ekotekoihin. Emme halua hyvää vain harvoille — vaan parempaa maailmaa rakentavia ratkaisuja ihan jokaiselle.


Aito, rehellinen, innovatiivinen

Jos yritystämme kuvailisi kolmella adjektiivilla, ne voisivat olla: aito, rehellinen ja innovatiivinen. Aitous tarkoittaa meille paitsi puhtaiden, luonnosta peräisin olevien raaka-aineiden käyttöä myös moninaisuuden arvostusta — niin luonnossa kuin meissä ihmisissäkin. Erilaisuus on rikkaus ja yhdessä olemme enemmän  — itse asiassa: yhdessä olemme kaikki.

Rehellisyys merkitsee ekologisuuden ja eettisyyden lisäksi läpinäkyvyyttä ja sanojen takana seisomista. Emme väitä tuotteistamme asioita, mitkä eivät pidä paikkaansa tai kuorruta sanomisiamme vaaleanpunaisella markkinointihötöllä. Teemme kaikkemme luodaksemme maailmaan niin hyviä tuotteita, kuin vaan ikinä osaamme. Meille on erittäin tärkeää se, ettei tuotteistamme käyttäjälle koituva hyvä ole muilta pois. Tästä esimerkkinä olkoon arganöljymme, jonka tuotanto tukee Afrikan naisten arvokasta työtä ja heidän yhteisöjensä hyvinvointia. Arganöljymme valmistamiseen käytetyt arganhedelmät poimineille naisille maksetaan hyvästä työstään ylimääräinen korvaus normaalipalkkion lisäksi. RimitaGold-arganöljy auttaakin sekä käyttäjänsä ihoa että berbeeriperheitä voimaan paremmin.

Innovatiivisuus tarkoittaa meille sekä tutkimustyöhön perustuvia havaintoja että intuitiivista oivaltamista. Kokonaisvaltaisesti kekseliäs ote ja innokas ihmettely ohjaa kaikkea tekemistämme — vaikka pyörää emme varmastikaan aio keksiä uudelleen, valtavan paljon on vielä kehitettävää myös luonnonkosmetiikan saralla. Me Rimitalla emme pelkää tarttua mahdottomiltakaan tuntuviin haasteisiin ja vaan tartumme terhakkaasti toimeen — ja ratkaisemme yhden haasteen kerrallaan.


RimitaDeo ei jätä pulaan hikisimmälläkään hetkellä!

Alumiiniton ja soodaton RimitaDeomme sai alkunsa todellisesta tarpeesta: mikään aiemmin testaamistamme luonnonkosmetiikkadeodoranteista ei toiminut itsellämme tarpeeksi hyvin. Soodapohjaiset deodorantit puolestaan aiheuttivat allergisen reaktion emmekä kemikaalitietoisina ihmisinä halunneet käyttää alumiinia sisältäviä synteettisiä deodorantteja.

Luonnollisen deodorantin valinta kemikaalikimaroiden sijaan on yksi arjen isoimmista omaan kehoon liittyvistä ekoteoista, mitä meistä jokainen voi tehdä. Deodorantin valintaan kannattaakin mielestämme aivan erityisesti panostaa, koska sipaisemme sitä kehomme herkimpiin paikkoihin: kainaloihin, joiden tuntumassa sijaitsee imusolmukkeita. Näiden rauhasten kautta tulemme huomaamattamme “syöttäneeksi” deodorantin levityksen yhteydessä sen sisältämiä aineksia elimistöön hämmästyttävän tehokkaasti.

RimitaDeo on antibakteerinen ekodeodorantti, jonka toimivuus perustuu luomulaatuisten kamomillan, laventelin, sitruunan ja rosmariinin seokseen. Se kuivuu nopeasti kainaloissa ja mikä parasta: ei sotke vaatteita. RimitaDeo on vegaaninen valinta, joka sopii naisille, miehille sekä nuorille ensimmäiseksi deodorantiksi. Kyseessä on Natrue-luomusertifioitu deodorantti, jonka suosio kasvaa kohisten — testaa, niin ymmärrät miksi!

RimitaDeo perheeseen kuuluu myös täysin tuoksuton vaihtoehto RimitaDeo Sensitive sekä RimitaDeo Metsä, jossa aistii suomalaisen mäntymetsän tuoksun sekä RimitaDeo Raikas, jonka tuoksua voisi kuvailla elegantin raikkaaksi sitrustuoksuksi.


Lue lisää meidän tuotteista
Tarjoukset ja uutuudet

Tilaa Rimitan uutiskirje

Saat 10% alennuskoodin sähköpostiisi

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.

[]