Miten deodorantti toimii?

Hiki ei haise – bakteerit haisevat

Ihmiskeho tuottaa hikeä kahdenlaisista hikirauhasista: ekriinisistä ja apokriinisista. Ekriiniset rauhaset erittävät pääasiassa vettä ja suoloja, ja niitä esiintyy kaikkialla kehossa. Apokriiniset rauhaset sijaitsevat erityisesti kainaloissa ja nivusseudulla, ja niiden erite sisältää rasvoja ja proteiineja, jotka toimivat ravintona ihon bakteereille.

Hiki itsessään on lähes hajutonta, mutta kun apokriinisten rauhasten eritteet joutuvat kosketuksiin ihon bakteerien, kuten Corynebacterium– ja Staphylococcus-lajien kanssa, ne hajotetaan pienemmiksi yhdisteiksi – kuten tyydyttymättömiksi rasvahapoiksi ja tioalkoholeiksi – jotka aiheuttavat voimakkaan hienhajun [1].

Deodorantin toimintaperiaate

Deodorantit on suunniteltu torjumaan hienhajua kolmella päämekanismilla:

1. Antibakteerinen vaikutus
   Useimmat deodorantit sisältävät antibakteerisia ainesosia, kuten etanolia, triklosaania (käyttö nykyään rajoitettua EU:ssa) tai kasviperäisiä yhdisteitä, jotka vähentävät hajua aiheuttavien bakteerien määrää kainalossa [2].
2. Hajujen neutralointi tai peittäminen
   Deodoranteissa käytetään hajusteita, jotka joko peittävät epämiellyttäviä hajuja tai neutraloivat ne kemiallisesti. Esimerkiksi sinkki-oksidi tai natriumbikarbonaatti (ruokasooda) voivat reagoida happamien hajuyhdisteiden kanssa ja vähentää hajua [3].
3. Hien erityksen estäminen (antiperspirantti)
   Antiperspirantit, deodoranttien alaluokka, sisältävät yleensä alumiinisuoloja (esim. alumiiniklorihydraattia), jotka muodostavat geelikalvon hikirauhasten päälle, estäen hien pääsyä ihon pinnalle [4]. Tämä vähentää kosteutta ja siten myös hajua tuottavien bakteerien toimintaa.

Antiperspirantin ja deodorantin ero

Vaikka termit ”deodorantti” ja ”antiperspirantti” käytetään joskus synonyymeinä, ne eroavat toisistaan toimintamekanismin perusteella:

• Deodorantti vähentää hajua vaikuttamalla bakteereihin ja hajumolekyyleihin.
• Antiperspirantti estää hien eritystä fyysisesti tukkimalla hikirauhaset.

Yhdistelmävalmisteet ovat yleisiä ja sisältävät sekä antibakteerisia että hikoilua estäviä aineita.

Turvallisuuskysymykset

Antiperspiranttien alumiinisuolojen turvallisuudesta on keskusteltu laajasti. Joidenkin tutkimusten mukaan alumiini saattaa kertyä kudoksiin ja mahdollisesti liittyä rintasyöpään tai Alzheimerin tautiin, mutta todisteet eivät ole olleet riittäviä syy-seuraussuhteen vahvistamiseksi [5]. Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) ja useat kansainväliset viranomaiset ovat todenneet, että alumiinisuolojen käyttö kosmetiikassa on turvallista tavanomaisilla käyttömäärillä.

Luonnonkosmetiikka ja vaihtoehtoiset deodorantit

Luonnonmukaiset deodorantit käyttävät usein esimerkiksi ruokasoodaa, kookosöljyä, sheavoita ja eteerisiä öljyjä. Nämä ainesosat voivat tarjota lievän antibakteerisen ja hajua neutraloivan vaikutuksen, mutta niiden tehokkuus vaihtelee suuresti [6].

Esimerkiksi tutkimus vuodelta 2016 vertasi luonnondeodoranttien ja alumiinipohjaisten antiperspiranttien vaikutuksia: luonnondeodorantit olivat selvästi tehottomampia estämään kosteuden muodostumista, mutta silti käyttökelpoisia lievemmissä tilanteissa [7].

Yhteenveto

Deodorantit eivät yksinkertaisesti peitä hienhajua, vaan ne toimivat monimutkaisella tavalla: ne vaikuttavat ihon mikrobiomiin, kemiallisiin hajuyhdisteisiin ja joskus myös hikoiluprosessiin itseensä. Valmistetyypistä riippuen deodorantti voi toimia antibakteerisesti, hajua neutraloivasti tai hien eritystä estäen.

Vaikka deodoranttien pitkäaikaiskäytöstä on esitetty huolia, nykyinen tutkimustieto viittaa siihen, että ne ovat turvallisia normaalikäytössä. Yksilölliset erot ihon herkkyydessä ja hikirauhasten toiminnassa vaikuttavat kuitenkin siihen, mikä tuote toimii parhaiten kullakin käyttäjällä.

Lähteet

1. Callewaert, C., et al. (2014). Characterization of the underarm microbiome in relation to deodorant usage. Scientific Reports, 4, 6151.
2. James, A. G., et al. (2013). Microbiological and biochemical origins of human axillary odour. FEMS Microbiology Ecology, 83(3), 527–540.
3. Krutmann, J. (2009). Cosmeceuticals: Recent findings and market developments. Skin Pharmacology and Physiology, 22(6), 276–282.
4. Draelos, Z. D. (2010). Antiperspirants and deodorants. In: Cosmetic Dermatology: Products and Procedures. Wiley-Blackwell.
5. Exley, C. (2014). Aluminium and Alzheimer’s disease: The science that describes the link. Elsevier.
6. Park, M., et al. (2016). Comparative study on the efficacy of natural deodorant formulations. Journal of Cosmetic Science, 67(4), 203–210.
7. Lundov, M. D., et al. (2016). Safety assessment of natural deodorant alternatives. Contact Dermatitis, 74(5), 278–284.