Miten saippua toimii?

Saippuan rakenne – amfifiiliset molekyylit

Saippua koostuu niin sanotuista amfifiilisistä molekyyleistä. Tämä tarkoittaa, että saippuamolekyylissä on sekä hydrofiilinen (vesihakuinen) pää että hydrofobinen (vesipakoisen eli rasvaa hakuinen) häntä. Yleisesti saippuat valmistetaan rasvahapoista, jotka reagoivat emäksen, kuten natriumhydroksidin (NaOH), kanssa. Reaktiossa syntyy suoloja eli saippuoita ja glyserolia, prosessi tunnetaan nimellä saippuoituminen (saponifikaatio) [1].

Hydrofobinen osa koostuu pitkästä hiilivetyketjusta, joka hakeutuu rasvoihin ja öljyihin. Hydrofiilinen osa taas vetäytyy vettä kohti. Tämä ainutlaatuinen rakenne mahdollistaa sen, että saippua voi toimia ikään kuin sillan tavoin veden ja rasvan välillä.

Miten saippua poistaa likaa ja mikrobeja?

Kun saippuaa lisätään veteen ja levitetään iholle tai pintaan, se muodostaa misellejä – pallomaisia rakenteita, joissa hydrofobiset hännät suuntautuvat sisäänpäin ja hydrofiiliset päät ulospäin. Nämä misellit kapseloivat öljyä, rasvaa ja muita epäpuhtauksia sisäänsä. Tämän jälkeen epäpuhtaudet voidaan huuhdella pois vedellä.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että pelkkä vesipesu ei poista rasvaliukoisia aineita tehokkaasti, mutta saippuan avulla nämä aineet saadaan liukenemaan vesiliuokseen ja poistumaan iholta [2]. Lisäksi monet mikrobit, kuten bakteerit ja virukset, voivat kiinnittyä ihoon rasvan tai talin avulla – saippua irrottaa nämä yhdisteet tehokkaasti.

Erityisen merkittävää on se, miten saippua vaikuttaa lipidikalvoon. Useat virukset, kuten influenssa ja SARS-CoV-2, ovat vaipallisia viruksia, joiden suojaava rakenne koostuu rasvamolekyyleistä. Saippuan hydrofobiset päät voivat hajottaa tämän lipidikalvon, jolloin virus menettää rakenteellisen eheytensä ja tuhoutuu [3].

Saippua ja antibakteeriset aineet – onko lisäys tarpeen?

Markkinoilla on paljon saippuoita, jotka mainostavat antibakteerisia ominaisuuksiaan. Näihin on usein lisätty yhdisteitä kuten triklosaani tai alkoholia. Tutkimusnäyttö kuitenkin viittaa siihen, että tavallinen saippua ja vesi ovat riittäviä poistamaan suurimman osan taudinaiheuttajista.

Esimerkiksi vuonna 2007 julkaistu katsaus vertasi tavallista ja antibakteerista saippuaa, eikä havaittu merkittävää eroa bakteerien vähentymisessä kotikäytössä [4]. Lisäksi antibakteeristen yhdisteiden jatkuva käyttö voi edesauttaa antibioottiresistenssin kehittymistä. Tästä syystä muun muassa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) on rajoittanut joidenkin antibakteeristen aineiden käyttöä käsisaippuoissa [5].

Saippuan historiaa lyhyesti

Saippuaa on valmistettu ja käytetty jo muinaisessa Mesopotamiassa noin 2800 eaa. Ensimmäiset reseptit sisälsivät eläinrasvaa ja tuhkaa. Roomalaiset käyttivät saippuaa paitsi puhdistautumiseen, myös lääkinnällisiin tarkoituksiin. Keskiajalla saippuan käyttö levisi Euroopassa, mutta vasta 1800-luvulla sen hygieniahyödyt ymmärrettiin laajasti.

Florence Nightingale ja myöhemmin Louis Pasteur korostivat käsienpesun merkitystä sairaaloissa. Joseph Listerin antiseptisten käytäntöjen myötä saippuasta tuli keskeinen osa lääketieteellistä hygieniaa.

Ekologiset näkökohdat

Nykyään ympäristönäkökohdat vaikuttavat yhä enemmän saippuan valmistukseen. Monet kaupalliset saippuat sisältävät synteettisiä tensidejä, jotka voivat olla vaikeasti biohajoavia. Perinteiset saippuat, erityisesti kasvipohjaiset kuten oliiviöljysaippuat, ovat ympäristöystävällisempiä.

Tutkimus biohajoavuudesta osoittaa, että luonnonmukaiset saippuat hajoavat nopeammin eivätkä kerry vesistöihin kuten jotkut synteettiset ainesosat [6].

Yhteenveto

Saippua toimii yksinkertaisuudessaan nerokkaasti. Sen amfifiilinen rakenne mahdollistaa rasvan ja epäpuhtauksien tehokkaan poistamisen vedellä. Lisäksi se kykenee hajottamaan lipidivaippoja, tehden siitä tehokkaan välineen viruksia ja bakteereja vastaan. Tieteelliset tutkimukset tukevat väitettä, että tavallinen saippua on riittävä keino edistää hygieniaa ja terveyttä – usein jopa parempi kuin antibakteeriset vaihtoehdot.

Saippua ei ole pelkästään puhdistusaine, vaan yksi tärkeimmistä kansanterveydellisistä innovaatioista. Sen käyttö on yksinkertainen, mutta erittäin tehokas tapa ehkäistä sairauksia ja edistää yleistä hyvinvointia.

Lähteet

[1] Cavitch, S. M. (1994). The Natural Soap Book: Making Herbal and Vegetable-Based Soaps. Storey Publishing.
[2] Kampf, G., & Kramer, A. (2004). Epidemiologic background of hand hygiene and evaluation of the most important agents for scrubs and rubs. Clinical Microbiology Reviews, 17(4), 863–893.
[3] Kampf, G. (2020). Efficacy of various disinfectants against SARS coronavirus. Journal of Hospital Infection, 104(3), 246-251.
[4] Aiello, A. E., et al. (2007). Consumer antibacterial soaps: effective or just risky? Clinical Infectious Diseases, 45(Supplement_2), S137-S147.
[5] U.S. FDA. (2016). FDA issues final rule on safety and effectiveness of antibacterial soaps.https://www.fda.gov
[6] ECHA (European Chemicals Agency). (2017). Information on biocidal products and biodegradability.https://echa.europa.eu